Viimeiset viikot alavilla mailla tulivat joutuisammin kuin oletin. Kun suljin oman huoneeni oven viimeistä kertaa, tuntui kuin olisin vasta edellisellä viikolla sen ensimmäistä kertaa avannut, tervehtien uutta puolen vuoden kotiani. Kämppikseni odottivat käytävässä lähtöäni, ja toivottivat minulle vielä viimeisen kerran turvallista kotimatkaa. Huikkasimme toisillemme hyvästeiksi "see you around", vaikka kaikki tiesimme, ettemme todennäköisesti enää koskaan tulisi näkemään toisiamme.
Reissun viimeiset viikot menivät joutuin - sen lisäksi, että kampuksella riitti tapahtumaa ja menoa, kävimme vielä viimeisen kerran porukalla reissaamassa Alankomaiden sisällä, aiheuttaen yhden viikonlopun ajan pahennusta Rotterdamissa ja Den Haagissa. Reissusta selvittiin, vaikka den Haagin rantojen merituulet yrittivät parhaansa mukaan palelluttaa jokaisen reissulaisen, ja Rotterdamin päädyssä uni unohtui jokaiselta matkaajalta, kun lauantaista siirryttiin sunnuntaihin vain parin tunnin yöunien saattelemana. Kampuksella saatoin puolen vuoden urakkani loppuun ostamalla viimeiset kampusbaarin listoilta löytyvistä 52 olueasta, saaden urakastani muistoksi hyvin asiallisen näköisen todituksen "ykkösluokkaisesta olutasiantuntijuudestani" - mokoma paperi kun on vielä hollanniksi, saattaa ulkopuolinen luulla sitä virallisemmaksekin asiakirjaksi. Urakan loppuun päättäminen olikin loistava tapa jättää hyvästit Vesting'sille, jonka hintoja ja lupsakkaa asiakaspalvelua jään pakostakin kaipaamaan, puhumattakaan kaikista sieltä saaduista muistoista.
Viimeinen viikko oli hyvästien aikaa - sen lisäksi, että jouduin sanomaan hyvästit kaikille kavereilleni, jouduin myös hyvästelemään uskollisen reissuratsuni, pyöräni Rapunzelin. Hyvästit tapahtuivat kuitenkin pyörän kohdalla erittäin mieltä lämmittävissä tunnelmissa, kun myin 50 eurolla ostamani pyörän 60 eurolla eteen päin. Reissurahaa, katsos!
Läksiäisiä pidettiin useammassa pirtissä useampaan otteeseen - sunnuntai meni hyvästellessä kämppikset istuessamme ilta-auringossa syöden tekemääni pannukakkua ja juoden sangriaa, maanantai kului toisella puolen kampusta istuen iltaa reissun aikana läheisimmiksi tulleiden kavereiden kanssa. Ennen maanantain läksiäisiä napsimme vielä kuvia koko Erasmus -seurueen voimin, ja silmät vetisinä halasin kaikille kavereilleni hyvästit. "No! You cannot cry! If you cry, I'll cry! Just party on!" turkkilainen ystäväni komensi nähdessään tunteikkaan mielentilani. Lupasin olla kyynelehtimättä, joten keskittyimmekin loppuillan muistelemaan reissun kohokohtia - joista löytyikin reilusti nauramisen aihetta.
Näin ystäviäni vielä tiistaina ennen junaan nousuani, kun kävelin bussipysäkille heidän asuntonsa ohi. Olin edellisenä iltana luvannut Cissille, että kun heitän kampukselle perinteiseen tapaan lähtöni merkiksi kenkäparin puuhun, heitän sen hänen ikkunansa edessä olevaan koivuun. Useaa epäonnistunutta yritystä ja siitä seurannutta naurukohtausta myöhemmin killuivatkin reissulla puhkikävelemäni korkkarit puusta, ja tunsin olevani valmis jättämään Enscheden taakseni.
Kiitos Enschede ja Alankomaat. Vaihto säilyy varmasti läpi elämäni yhtenä tapahtumarikkaimmista ajanjaksoista ja mielessäni aina, mutta täytyy se sanoa -
Viime tekstistä onkin vierähtänyt aikaa! Itävallan reissun jälkeen olen ehtinyt jo pääsiäisen aikaan vierähtämään kotosalla, e toimimaan paikallisoppaana vastavierailulle tulleille vanhemmilleni, ja yleisestikin kaikkea on tapahtunut, joten listaan tähän kuluneiden kuukausien pääkohdat. Nyt onkin hyvä istua sisällä näytön ääressä, kun vettä sataa vaatimattomasti vasta kolmatta viikkoa putkeen. Hip hei, kesä, olihan susta huhtikuun aikana kiva nauttiakin.
KOEVIIKOT:
Onneksi koeviikkojen jälkeen pääsi sentään nauttimaan hyvistä keleistä.
Ikävimmästä osuudesta on helppo aloittaa, ja edetä mukavampia osuuksia kohti. Lähes heti pääsiäisen vietosta palailtuani ensimmäisen opintojakson koeviikot odottivat minua vastassa. Kahden viikon ajalle on ripoteltu kaikki ensimmäisen kevätjakson puolikkaan tentit, ja tenttiajat vaihtelivat aamu yhdeksästä iltapäivälle aina neljään saakka.
Tenttien sisällöt vaihtelivat Suomen tyylistä aika hurjasti - sen sijaan, että kokeissa oltaisiin testattu opiskelijan osaamista suuremmista, yleistetyistä kokonaisuuksista, saattoi tentistä löytyä kysymyksiä perustuen täysin yksittäisiin, lähes irrallisilta vaikuttaviin artikkeleihin ja luennoitsijan luennolla osoitettuun esimerkkiin, tai asioihin, jotka oli kurssikirjassa sivuttu joten kuten, muttei luennoilla yhtään. Paikalliset kuitenkin kompensoivat huonoja tenttaustaitojaan tarjoamalla kokeisiin menijöille kahvia, ja kulkemassa koko kokeen ajan täytellen kahvikuppeja ja tarjoten vettä.
Se, miten nämä kokeet menivät, on edelleenkin mysteeri - luvattu kahden viikon odotusaika kun on tähän mennessä venynyt jo n. kuuteen viikkoon. Odotusta ei yhtään helpota se, että kokeissa on yksi ainoa mahdollinen uusintakerta - joka mukavasti sijoittuu suoraan toisen kevätjakson puolikkaan tenttiviikon päälle.
Mutta näistä tunnelmista onkin hyvä edetä mukavampia asioita kohti.
OPISKELIJAJUOKSUT JA EUROOPAN SUURIMMAT OPISKELIJAJUHLAT:
Huhtikuun lopuilla elettiin juhlarikkaita aikoja, vaikkei täällä vappua juhlistetakaan. Kuningattaren syntymäpäiviä odotettaessa tapahtumia löytyi kampukselta melkein joka päivä, mutta juhlia edeltänyt viikonloppu oli se, jolloin Twente tavallisesti räjäyttää koko potin, ja järjestää Euroopan suurimmat kampusjuhlat.
Photo by Cissi
Olin tietoinen, että juhlat olivat tulossa, mutten tajunnut, kuinka ISOT juhlat tulisivat todellisuudessa olemaan. Juhlia edeltävänä päivänä kauppaan pyöräillessäni meinasin ämmistykseltäni suunnata pyörälläni suoraan ojaan - jokainen tavallisesti vapaana ollut viheralue oli muutettu telttamereksi ja tunnelma oli ulkopopituksineen kuin suoraan festarialueelta. Kampuskauppa oli täynnä täysin tuntemattomia kasvoja, virallisen näköiset opiskelijat kiskoivat bannereita rakennuksien väliin ja asettelivat juhlakohtaisia opasteita kampuksen tavallisten kylttien ohelle. Kaupassa hyllyt ammottivat valmisruokien ja muun suoraan syötävän eväistön kohdilla suhteellisen onttona, ja kaupan kaikki kassat olivat ensimmäistä kertaa opiskelujeni aikana samanaikaisesti auki. Illalla kampusbaariimmekin oli avattu ulkolava omalla dj:illään, ja parvekkeelta löytyi oma myyntipisteensä, ja toista kertaa täällä oloni aikana jouduin jonottamaan Vesting'sin tiskille - niin täynnä olivat sekä baarin sisä- että ulkopuoli.
Photo by Cissi
Mutta vasta lauantaina itse meno lähti käyntiin. Aamusta opiskelijat ympäri Alankomaita lähtivät tiimeittäin juoksemaan läpi Alankomaiden, jokaisen opiskelijan oma juoksuosuus muodostuen 6-9 km matkasta. Juho juoksi reippaana poikana 9km aamutuimaan pienessä darrassa, lähdettyään bussilla liikenteeseen kampusalueelta jo niihin aikoihin, kun osa sakista vielä valuskeli Vesting'siltä yöpuulle. Muiden reippaillessa me kampukselle jääneet sen sijaan nautimme kesäkeleistä ja elämästä odotellen grand finalea - tiimien viimeisten juoksijoiden maaliviivan ylitystä ja siitä seuraavaa bileiden alkamista. Ystävämme, kiinalainen Jhon Jhon juoksi meidän yliopistomme tiimin finaalipätkän meidän ottaessa häntä maaliviivalla raikkaan ohrapirtelön kanssa vastaan. Tarjottu palautusjuoma kelpasi, ja siirryimme porukalla odottamaan, että muu juhlakansa valuisi tapahtuma-alueelle, ja polkaisisi juhlat käyntiin.
Sitä ei tarvinnutkaan odottaa kuin pari tuntia, ja koko kampuskeskus oli muutettu erillisiksi esiintymislavoiksi, lavojen välimatkat täytetty myyntikojuille, jossa tarjonta vaihtui virvokkeista ruokaan, ja krääsästä rahanvaihtopisteisiin - tapahtuma kun oli niin suuri, että kaikki maksaminen oli muutettu polettipohjaiseksi, joten kaikki käteinen piti ensin kojuilla muuttaa poleteiksi, ennen kuin mistään muualta sai mitään. Koimme kampukselle pystytetyn telttalavan puolella hollantilaisen bilekulttuurin miinuspuolen, kun natiivit opiskelijat alkoivat juhlimaan heittämällä tuoppinsa ilmaan - sisältöineen päivineen. Muutamaa tanssittua tuntia myöhemmin olimmekin kaikki saaneet kunnon kaljakylvyn, joka myöhemmin kävi omalle kohdalleni kohtalokkaaksi.
Se, montako osallistujaa paikanpäällä oli, on hämärässä, mutta aiempina vuosina paikalla arvioitiin olleen n. 40 000 osallistujas, että kyllä meitä ainakin riitti.
KUNINGATTAREN SYNTYMÄPÄIVÄ (JA VALLANVAIHTO)
30.4 jokainen hollantilainen vetää oranssit kuteet päälleen ja suunnistaa kaduille juhlistamaan kuningattaren syntymäpäivää. Kyseessä on valtakunnan suurimmat juhlat, joiden vuoksi mekin juhlimme jo edeltävällä viikolla. Kampusfestareiden kaljakylvyn jäljiltä onnistuin kuitenkin kotimatkalla palelluttamaan itseni, joten oma juhlintani tapahtui myötähengessä kuumeen kourissa sängyn pohjalta. Kuva onkin sen vuoksi siepattu kavereiltani, jotka suuntasivat juhlistamaan väistyvän vallanpitäjän juhlapäivää pääkaupunkiseudulle.
Photo by Cissi
Koska minulla ei ole jakaa hauskoja kertomuksia tuolta päivältä (ellei kuumeisia seikkailujani omassa kämpässäni lasketa, kuten että onnistuin kävelemään/kaatumaan pääedellä patteriin), kerron sen sijaan hieman paikallisen vapun historiaa: Alankomaiden ensimmäisen kuningasperheen nimi oli Oranje (oranssi), josta juontuu maan juhlaväri. 30.4 oli ensimmäisen kuningattaren syntymäpäivä, jonka vuoksi naisvallitsijan juhlapäivää juhlistetaan aina samana päivänä. Seuraavana vuonna juhlapäivä kulkeekin nimellä kuninkaan päivä, kun Beatrixin poika tämän vuoden juhlapäivänä vaihtui valtaan, ja juhlapäivä vaihtuu 27.4. Toisin kuin Suomen vapussa, kuningattaren/kuninkaan päivälle ei ole mitään tyypillistä herkkua, kuten vappumunkit ja -sima. Toreilta löytyy tavallista helpommin erästä kalanaposteltavaa (josta en voi tarkemmin kertoa, koska missasin sen), jota on erityisesti tapana syödä tuolloin, mutta kukaan paikallinen ei miellä sitä päivän edustusherkuksi. Amsterdamin reissaajatkaan eivät olleet tohtineet kyseistä jerkkua maistaa, vaan livat suosiolla ravinneet itsensä reissussa perinteisellä roskaruualla.
MONIKANSALLISUUS KAMPUKSELLA
Kampus, joka on asukaskooltaan melkein samaa luokkaa kuin Ii, on kuin pieni kylä itsessään - harvinaisen monikansallinen sellainen. Opiskelijoiden joukosta kun löytyy puolivuotisten vaihto-opiskelijoiden ohella täysaikaisesti opiskelevia ulkonaalaisia, sekä tutkariopiskelijoita, joten ei ole ihmekään, ettei piireihin ole sattunut lähes yhtään hollantilaista tuttua.
Mutta kulttuuririkkaus ei kyllä ole yhtään haitaksi: pääsimme jonkin aikaa sitten juhlistamaan Intialaista värien juhlaa, Holia, sankoin joukoin, ja nauttimaan sen jälkeen myös intialaisesta ruuasta, kun intialaisten opiskelijoiden oma ainejärjestö järjesti vuotuisen juhlapäivän kampusalueella. Jos holi on vieras käsite (ilman alko- etuliitettä) niin pikainen tiivistelmä - intialaiset juhlivat joka kevät kesän ja kukinnan alkua tavallisesti kasveista kuivatetuista ja jauhetuista väreillä, joita heitellään ympäriinsä, tarkoituksena värjätä jokainen osallistuja yhtä räikeäksi, kuin alkanut kukinta. Joten luvassa oli väripesu, ja auringonpaisteessa lähes kaksituntia jatkuneen värisodan jälkeen olikin jokainen osallistuja melkein sentin paksuisen värikerroksen peitossa. Kotimatkalla oli asiasta tietämättömillä vastaantulijoilla ihmettelemistä osallistujien ulkoasuista, ja jos tapahtuma itsessään ei olisi ollut hyvä, olisivat vastaantulijoiden ilmeet pelkästään olleet osallistumisen väärti.
NIJMEGEN - ALANKOMAIDEN VANHIN KAUPUNKI
Toimiessani vanhemmilleni oppaana päätin tietysti viedä heidät paikkaan, josta en itsekään tiennyt pätkän vertaa, kuin kunnon opas konsanaan. Reissu oli kuitenkin sen väärti - kaupunki oli sekoitus vanhaa, vielä vanhempaa, ja uusinta uutta, ja jopa täysin vieriviereen rakennettujen rakennuksienkin välillä saattoi nähdä vuosisatojen erot. Nijmegen on ehkäpä ainoa kaupunki Alankomaissa, josta löytyy myös Rooman valtakunnan raunioita, mutta keskityimme historian seurannan sijaan nauttimaan kaupungin yleisesti miellyttävästä ilmapiiristä, sekä sen epäalankomaalaisesta mäkisyydestä.
FESTARIT JA PYHÄPÄIVÄT
Alankomaalaiset todellakin tykkäävät touhuta ja järjestää - kuningattaren päivän jälkeen on kampuksella ehtinyt jo olemaan kaksi kokopäivän mittaista ulkoilmatapahtumaa dj-setteineen ja kaljatelttoineen. Tämän lisäksi olemme opiskelujenkin ohella viettäneet pyhiä, joille en edes tiedä suomalaista vastinetta. Oma viimeaikaisin kosketukseni näihin yllätyspyhiin on tämän viikon maanantailta,kun lähdin tyhjän jääkaapin innoittamana kohti kauppaa vain huomatakseni, että kaikki kaupat ovat kiinni "Valkoisen maanantain" vuoksi. Nälkäisenä, n. 4 km poljettuani myöhemmin päädyin ravintolaan, joka oli pyhänäkin auki. Tietenkin tällä onnen potkulla piti olla hintansa, kun kohdalle sattui pelkästään hollantia puhuva tarjoilija, ja "pääsin" siten kertaamaan enemmän kuin ruostunutta hollantiani, mutta sain kaikkia todennäköisyyksiä uhmaten sen verran hyvin kieleni kohdilleen, että eteeni ilmestyi juuri sitä, mitä toivoinkin. Loppuilta menikin laskiessa nälkäisenä tunteja tähän päivään ja kauppojen aukeamiseen.
Tapahtumia varjosti syntisen hyvä keli, joka piti juhlijat teltan aurinkoisemmalla puolen.
Mutta ei tänne yleisesti tämän kummempia. Aika kuluu järkyttävän nopsaan, ja final countdown Suomen maaperälle palaamiseen onkin alkanut lähes varkain. N. 6 viikon päästä pitäisi tassujen alla ollakin jo tuttu Suomen tuntu, mutta se, mikä leveysaste Suomea, on vielä vähän mietinnän alla.
Tänäiltana kuitenkin sysään moiset mietinnät mielestäni, kun suuntaan jo lähes perinteiseen tapaan Vesting'sin Thirsty Tuesdayhin nauttimaan 75 sentin olusia. Tot ziens!
Täällä muuten tykätään juhlien yhteyksissä poltella sohvia, ja minäkin pääsin kokeilemaan kyseistä perinnettä. Sisäinen Paulini riemuitsini.
Kattokissa Castielista on tullut jokaviikkoinen vieras, joka nykyisin viihtyy jo pidempiäkin aikoja kylässä.
Saksasta palailtuamme arki jatkui suhteellisen tavalliseen tapaan yhtä poikkeusta lukuunottamatta: olin onnistunut ottamaan reissultamme matkaan kevätflunssan, joka päätti viimeisimmän reissumme jälkeen palata kummittelemaan.
Heti Saksasta palailtuamme alkoi seuraavan reissun suunnittelu: pingutoverimme Jyväskylästä olivat vihdoinkin maaliskuun aluilla päässeet aloittamaan vaihtonsa Itävallassa, Innsbruckissa, joten laadunvalvonnan piti lähteä paikalle varmistamaan, että pojat edustavat ainejärjestöä kunnialla. Alpeilla itsellään ei tietenkään ollut mitään vaikutusta reissun päälle lähtöön....
Näin jälkeenpäin voin ainakin todeta, ettei minun kannata jatkossa toimia reissun suunnittelijana, sen verran ristiin menivät kaikki lento- ja juna-aikataulumme.
weird outdoors art,
Eindhoven edition
Keskiviikkona ampaisimme Juhon kanssa liikkeelle kampukselta 21.00 aikoihin. Reissu sai lupaavan alun, kun Juho huomasi heti alkuunsa unohtaneen passinsa. Onneksi kyseinen puute kuitenkin huomattiin jo kampuksen maaperällä, eikä vasta Eindhovenin lentokentällä, jonne olimme suuntaamassa. Lähtö kampukselta ei tuntunut yhtään kivuliaalta - edellisellä viikolla meitä hellineet helteet olivat painuneet takaisin piiloihinsa, ja sen sijaan sitkeä lumisade saattoi meidät matkaan. Hengelon asemalta alkanut junamatka kohti Eindhovenia päättyi kahta vaihtoa myöhemmin lähempänä kahta. Bussit noudattivat samaa linjausta, kuin Enschedessäkin, eikä yksikään bussi liikahtanutkaan puolen yön jälkeen. Kerta kyyditystä lentoasemalle ei järjestynyt, päätimme tappaa aikaamme tutustumalla paikalliseen yöelämään.
Jonka totesimme olemattomaksi.
W.O.A.E.E vol. 2
Noin tunnin keskustaa kierreltyämme ja todettuamme jokaisen paikan olevan kiinni, ponnahti mieleemme vaihtoehtoinen tapa tappaa aikaa, ja päästä lentokentälle - matkaa kun oli vain n. seitsemisen kilometriä, ja me reissulaiset kun kuitenkin olimme nuoria, reippaita opiskelijoita, niin mikäs siinä kävellessä? Eikun tuumasta toiseen! Kolmea harhareittiä ja muutamaa hyvinkin kummaksuttavaa paikallista taideteosta myöhemmin olimme kentällä. Kahvilat olivat jo auenneet, ja lähtöterminaalikin oli luvassa aueta ihan hetken päästä. Kahvit napattuamme ja lähtöaulaan päästyämme reissun paino alkoi vihdoinkin tuntua, ja torkahdimme mitä epäinhimillisimpiin asentoihin istumamme pöydän ääreen.
Torstai aamu lähtöaulassa lähti hyvin käyntiin, kun lennollemme oli herättyämme ehditty ilmoittaa portti, ja boarding oli alkamassa vartin sisään. Aurinko oli päässyt tunteroisen torkahtamiseni aikana salavihkaa nousemaan, joten Eindhovenin maaperältä noustessamme maisema oli kirkas ja vähäluminen. Lento ja laskeutuminen Milanoon tapahtui ongelmitta, ja lähempänä puoltapäivää olimmekin jo Milanon asemalla. Valitettavasti lisäksemme muutama muukin oli päätynyt samaan aikaan kanssamme kyseiselle asemalle, ja lipun ostoon jonotti meidän edellämme 100 ihmistä - meidän linjallemme yksistään. Kiusallisen pitkältä tuntuneen jonotuksen jälkeen tassusta kuitenkin löytyi lippu Innsbruckiin, ja junaan nappasimme menoevääksi jo viimesyksyisellä reilireissulla viha-rakkaus -suhteen muodostetusta Burger Kingistä ateriat, ja istuimme nauttimaan maisemista.
Maisemista huomasi lähes heti, milloin Italia vaihtui Itävallaksi. Veronan asemalla meitä viihdyttänyt aurinko painui pilveen, ja taivaalta alkoi tulemaan lunta vaakasuunnassa. Italian taivaanrantaa koristaneet vuoret olivatkin yhtäkkiä kaikkialla ympärillämme, kun juna syöksenteli syvien vuorten solien rinteillä. Kalle, yksi paikallisista vaihtareistamme, oli meitä asemalla vastassa, ja pikaisen, sekä varsin yksimielisen palaverin jälkeen päädyimmekin ensimmäisille reissuhuurteisille. Paikka, johon päädyimme, valmisti oman oluensa, ja millaiset oluet! Heitettyämme kamppeet majapaikkaamme, Kallen matalaan (kuvainnollisesti, ei kirjaimellisesti - jätkän huone oli kuin palatsi!) majaan, jossa Kalle meidät ystävällisesti majoitti, suuntasimme takaisin kohti samaa kyseistä olutpaikkaa, mukanamme vahvistuksena toinen kolmesta paikallisesta vaihtaristamme, Markus. Viimeinen sankarimme oli onnistunut tulemaan kipeäksi kuluneella viikolla, joten jätimme hänet suosiolla sängyn pohjalle parantumaan. Illan kuluessa lisää vaihtareita liittyi seurueeseemme. Kaikki olivat suomalaisia, ja hetken aikaa kesti, ennenkuin meni perille, ettei näille tyypeille täytynyt puhua lontoota. Paikallisilla oli hieman enemmän virtaa, kuin meillä reissaajilla, joka kuitenkin tarttui meihinkin niin hyvin, että innostuimme jatkamaan matkaamme night clubienkin puolelle, vaikka edessä oli laskupäivä ja aikainen herätys.
Viimeinen, ja ainoa vähänkään
Aurinkoinen kuva, minkä Axamerista sai.
Perjantai lähti edellisen illan johdosta hyvin tukkoisesti käyntiin. Niskaan heitetyt sporttivarttikamppeetkaan eivät saaneet oloa sen valmiimmaksi rinteeseen, kun vaihtoon ei sattunut oikeita lautailukamppeita, vaan rinnevarustus muodostui softcell-takista, sekä tuulihousuista. Ilmaisen bussin kyydittämänä kuitenkin suuntasimme kohti vuorten keskustaa, ja siellä sijaitsevaa Axameria. Päivä oli pilvinen, eikä vihdoin rinnejunalla huipulle päästyämme, vuokravälineet jalassamme ylhäällä nähnyt edes eteensä, saatika ympäröiviä upeita maisemia. Akun kestosta saamistani varoituksista huolimatta otin kuvia kuin riivattu, niin innoissani olin kunnon rinteille pääsystäni. Ja rinteet olivat jostain aivan muusta maailmasta! Offroadit olivat aivan puuterilumilla, ja puuttomia keskuksen sijainnin vuoksi, ja virallisiakin rinteitä koristi kaunis kerros puuterilunta, joka teki laskemisesta täydellistä. Noin tunteroisen laskettuamme aurinkokin päätti viimein kunnioittaa meitä seurallaan, jolloin tietysti kamerastani loppui akku. "Eipä mitiä", tuumaskelin, kun kaivoin taskusta uskollisen N95:seni. Ja tietysti siitäkin loppui samantien akku. Tuntui, kuin itse aurinko olisi virnuillut minulle taivaalta, niin upea oli keskipäivän keli, ja sen valaisemat maisemat, joista en voinut ottaa kuvia.
Ruokailuja ja teamin lisäystä myöhemmin jatkoimme laskuja. Laskujen aikana napattiin vielä yksi seuralainen seurueeseemme, ennen kuin totesimme laskuaikamme lähenevän loppujaan, ja päätimme kruunata päivän kunnon haasteella - Axamerin yksinäisellä mustalla rinteellä, joka oli ainoa rinne erillään muista, omalla huipunseinustallaan täysin. Rinteen huipulle meni hissi, mutta.... kyseinen rinne oli musta, koska siinä ei minkään järkevän määritelmän mukaan ollut rinnettä! "Rinne" koostui offroadista, ja kauan huoltamattomana olleesta kumparimäestä, jota ei meinannut kaiken puuterin alta ensinnäkään erottaa. Ihmeellisiä suorituksia ja muutamaa puskaa myöhemmin olimme kaikki kuitenkin ehjin nahoin takaisin alhaalla, huolena ainoastaan se, oliko puolet kertaimistosta jääneet matkan varrella törmäämiini pensaisiin? Vaatteet olivat kuitenkin myöskin suoriutuneet urakasta sen verran kunniallisesti, että Axamerista päästiin poistumaan ehjin housuin.
Kämpille päästyämme teimme ruokaa, ja otimme pienet torkut. Näin ainakin suunnittelimme, ennenkuin lähempänä kymmentä havahduimme takaisin elävien kirjoihin. Tilanne vaati mäkkärin jäätelöä, ja niinpä suuntasimme kohti keskustaa. Jäätelöllä juonimme päiväämme jatkoa, mutta jokainen oli päivän rinteen jäljiltä niin kuollut, että totesimme yksien huurteisten toimivan todella hyvin yömyssynä, ja yhtiä korppikotkassa nautittuja maltaisia myöhemmin olimmekin jo unten mailla.
Lauantaina päätimme suunnata takaisin rinteeseen. Edelliseltä päivältä päälle hankittu touch oli liian kova hukattavaksi, ja sängyn pohjaa alkureissun majoittanut Ottokin tervehtyi tarpeeksi liittyäkseen lasketteluseurueeseemme. Markus rikkoi sen sijaan kaikki tapansa, ja oli rinteessä jo etuajassa ennen meitä, joten nappasimme neljästään bussin ja suuntasimme hänen seurakseen.
Maisemat kelvannee
Keli oli päättänyt parantua edellisestä päivästä, ja päivä muutenkin hymyili, kun valitsemamme laskettelumesta oli kaikinpuolin edellispäiväistä Axameria edullisempi. Akkuakin kun löytyi tälläkertaa niin kamerasta kuin puhelimeltakin, sai paikasta otettua kuviakin. Maisemat olivatkin kuin suoraan bond-leffoista, ja muutaman ensimmäisen laskun ajan rinteitä alas kiitäessä ei voinut kuin kuvitella vanhan kunnon bond-tunnarin soimaan taustalle.
Aivan kuin itse rinteiden upeus ja kelin kauneus ei olisi riittänyt, löytyi paikalta vielä ehdottomasti paras asiakaspalvelija, johon olen tähän mennessäni törmännyt - herttaista suht. pienehköä rinnekahvilaa pitävä pelkkää saksaa sepostava ukko sai asiansa sepostettua pelkällä asenteellaan, kun kielestä ei ottanut mitään selvää, ja hyvän asenteen ja hauskojen juttujen lisäksi mies toimitti tilaukset ulkona oleviinkin pöytiin hetkessä. Lisäksi paikasta sai niin taivaallista kakkua, että se oli kokonaisuudessaan kuin pieni pala taivasta upeiden maisemien keskellä.
Down under
Aiemmin, kuin olisimme halunneet rinteet menivätkin jo kiinni. Kello neljä tuli kuin varkain, ja paluu keskustaan oli edessä. Kovasti iltaa juonittuamme päädyimme takaisin samaiseen olutpaikkaan, jossa olimme torstaimme viettäneet, ja jälleen kuin varkain kello pääsi lipsahtamaan yli puolen yön, ja lähemmäs kahta, jolloin päätimme lähteä testaamaan uuusia maisemia. Kohdekadullamme jokainen kapakka oli kaariholveen rakennettuna, ja auki niin kauan kuin asiakkaita riitti. Tässä vaiheessa iltaa seurueestamme oli karsiintunut pois Otto, Kalle, ja Kimi, tuttavuutemme kahdelta ensimmäiseltä päivää, joka liittyi oman lauantaipäiväisen reissunsa päätteeksi seuraamme. Sen sijaan Jemina, joka Kimin tapaan oli tuttumme kahdelta ensimmäiseltä päivältämme maassa, joka myös oli ollut reissussa muualla laskemassa, jaksoi jatkaa juhlintaa. Ekana kohteenamme oli mukava australialais-teemainen "Down under", joka kuulemma aiempinakin vuosina on ollut vaihtareidemme suosikkipaikkoja, enkä ihmettele. Palvelu pelasi, hinnat olivat hyvät, musiikki sopivan rokahtavaa, ja ihmiset rentoja. Ilta päättyi omalta osaltani neljän jäljestä, kun univelat ja lasketteluväsymys alkoivat viimeinkin painamaan päälle, mutta loput suomalaisista sankareista valloittivat kaariholvimestoja vielä pari tuntia, aina auringonnousun saakka.
Sunnuntai päätti ilahduttaa meitä tuulella, joka melkein nostatti keveimmän kulkijan ilmaan. Keli ilahdutti, sillä aamusta keliä ikkunan läpi katsoessa alkoi päätös olla menemättä enää sunnuntaina rinteeseen kaduttamaan. Myöhemmin tuulessa Innsbruckin katuja talsiessani olin hyvinkin onnellinen etten ollut solaa korkeammalla.
Sunnuntaille suunniteltu lepopäivä muuttuikin yhtäkkiä hektiseksi, kun juna-asemalle hakemaan lähtemiemme puolen yön lippujen sijaan saimmekin kouriimme 17:25 liput, saatteenaan sanat train full. Jäljellä olevat kaksi tuntia käytettiin sitten ruokailuun ja pikaiseen pakkaamiseen, mutta aiemmin kuin olisimme toivoneet istuimme jo junassa kohti Veronaa ja Milanoa.
Maanantai ja loppuviikko. Maanantai meni lähes kokonaan reissatessa ja odottaessa kulkuvälineitä. Takaisin kampuksella oltiin viimein vasta 17:00 lähes 24 tunnin reissaamisen jäljestä. Arki pyörähti käyntiin hyvinkin laiskasti tulevina päivinä, ja vielä tätäkin kirjoittaessa tuntuu, että reissu olisi herättänyt aiemmin myllänneen kevätflunssan uuteen uskoonsa. Mutta hyvät huvit vaatii näköjään oman hintansa. Mutta oli reissu sen väärti! Ensi viikolla onkin jo keskiviikkona suuntama kohti Suomea, ja oman kotipöydän antimia pääsiäisen johdosta.
JENNA-EDITION:
Kävin tsekkaamassa Itävallassa meidän ainejärjestön opiskelijoita, jotka on siellä vaihdossa. Keli oli upea, maisemat upeita, rinteet fantastisia ja kaupunki (Innsbruck) oli yleisestikin mieluisa. Tuun ensi viikosta Iihin, be there! Ps: kun ollaan molemmat vähän varakkaampia meidän pitää mennä katsomaan valaita.
Ps: vaihtokämpältä on hyvä löytyä aina kirkasta, nimittäin toimii pahimmassa tapauksessa desinfiointiin ihan tehokkaasti, jonka jouduin äsken toteamaan kun onnistuin kiskomaan etusormeni auki ulko-oven kulmaukseen. Hyviä viikonloppuja sinne Suomeenkin vaan!
Axamerin alkureissjn keli...
Mutta reissaajilla oli silti hymyssä
pidättelemistä.
Baari, jossa käytiin eniten, ja jota
en siltikään muista, mutta hyvä oli.
The mighty squirrel of the THE rinneravintola.
Alempana meinas loppua lumikesken, silti
laskettiin kamppeita palauttamaan.
Aaamupalapöytä maisemat eivät olleet
yhtään ikävät.
Seitsemännen viikon alkuviikon kouluhommien ja muiden reippailujen jälkeen oli aika ponkaista irti arjesta, kohteena Saksa, Berliini. Matkaan ampaistiin kuuden hengen voimin, ja ruotsia matkalle edustamaan lähtivät Andreas, Sjoerd ja Cecilia, sekä Suomea itseni lisäksi Joni ja kämppikseni Vili.
BERLIINI:
Kyyditykset:
Suunnittelimme ensin lähtevämme matkaan autolla, mutta nykyiset polttoainehinnat ja se tosiasia, ettei meillä kellään ole Alankomaalaista ajokorttia olisivat vaikeuttaneet asiointia sen verran paljon, ettei autoilemalla mahdollisesti saadut parin euron säästöt per nessu olisi helpottaneet kenenkään elämää niin huomattavasti. Sen sijaan hyödynsimme Saksan rautatieyhtiöiden ryhmäalennuksia, ja saimmekin edestakaiset liput hintaan 95€/henkilö, eikä matkoihin kulunut kuin nelisen tuntia suuntaansa. Saksan puolelta lippuja hankittaessa on hyvä muistaa, että ostaessa niitä Alankomaiden puolelta tulisi niillä olla viikon postitusmahdollisuus - koska itse emme olleet viikkoa aikaisessa lippuja ostamassa jouduimme poikkeamaan Saksan puoleisella asemalla ne noukkimassa matkaan.
Junalla kuljettaessa on myös aina muistettava, että on hyvä olla paikalla ajoissa - meidän torstaiaamuna saapuessamme Hengelon asemalle odotti meitä taululla vastassa junamme kohdalla mukavat kaksi sanaa "Rijdt niet", tarkoittaen, ettei junamme Berliiniin kulje. Onneksemme Sjoerd on puoleksi alankomaalainen, joten hollanti sujuu häneltä ongelmitta, ja saimme selville vaihtoehtoisen kulkureitin jolla pääsimme yhdellä vaihdolla Berliiniin. Jos emme olisi olleet paikalla lähes puolituntia etuajassa emme olisi ehtineet vaihtoehtoiseen kuljetukseemme, ja olisimme olleet paikalla Berliinissä yli neljä tuntia suunniteltua myöhässä.
Paikalla Berliinissä kannattaa hyödyntää lähijunaliikenteen päivälippua - sellaisen kun saa rapealla kolmella eurolla, maksaa se hetkessä itsensä takaisin. Toinen toimiva vaihtoehto on käveleminen, mutta pyörällä seikkailemista paikallisella tasolla en voisi suositella.
MAJOITUS:
Berliiniin mentäessä on hyvä muistaa yksi asia - idässä on halvempaa. Sen vuoksi mekin suuntasimme suoraan idän puolelle paikalle päästyämme, jossa meitä odotti varaamamme hostelli Pegasus. Kuuden hengen huoneelle kun tuli hintaa vain 8€/henk/yö ja respassa oli mahdollista käyttää ilmaista wifiä ei hinta-laatu -suhde olisi voinut mennä yhtään paremmin - paikka kun oli kaiken lisäksi yksi parhaista hostelleista, johon tähän päivään mennessä olen yöpynyt.
Hostellilta oli parin kilsan matka keskustaan, mutta yökerhot ja ravintolat löytyivät lähempänä hostellia kuin keskustaa, joten olimme kunnon pelipaikoilla. Aamuinen ruokapuolikin hoitui sillä, että hostellista sai aamupalan hintaan 5,90, johon sisältyi niin paljon syömistä kuin halusi, ja jo pelkästään neljän aamupalakahvikupposen jälkeen aamupala oli maksanut itse itsensä takaisin, puhumattakaan muusta ruuanpuolesta.
NÄHTÄVYYDET:
Berliinissä riittää historiansa vuoksi paljon nähtävyyksiä. Vaikka kaupunki pommitettiinkin lähes täysin maan tasalle toisen maailmansodan lopputuoksinnoissa, löytyi nykyisen kaupungin keskeltä myös vanhempiakin rakennuksia, puhumattakaan niistä maamerkeistä, jotka rakennettiin itä- ja länsi-Berliinin aikaan.
TV-torni:
368m korkea torni ei ole mikään pieni rakennelma.
Itä-Berliiniläisten vuosina 65-69 rakentama tv-torni venäläisten uutislähetysten kaappaamiseen on näyttävä maamerkki vielä nykyäänkin - sen näkeekin lähes mistä tahansa puolelta Berliiniä, ja toimii hyvin maamerkkinä suunnistaessa paikalta toiseen. Huipulta löytyy kaikenlisäksi ravintola, jos haluaa ruokailla ihastellessaan Berliinin maisemia, ja yksittäisiä vierailujakin huipulle voi tehdä. Koska TV-torni on niin näyttävä kuin se on, toimii se kunnon turistirysänä, ja huipulle noususta veloitetaankin n. 15 euroa, johon hintaan saat 20 minuuttia jonotettuasi ihastella maisemia kymmenisen minuuttia. Meidän opiskelijabudjetillamme päätimme suosiolla jättää tämän kohteen väliin, mitäs nyt kiertelimme ulkopuolella, ja kävimme sisällä tarkastelemassa menon.
Pariisiaukio: Pariisiaukio ei ollut alkuperäiseltä nimeltään pariisiaukio, vaan se toimii hyvänä esimerkkinä saksalaisten kyseenalaisesta huumorintajusta. Aukio johti ennen kuninkaanlinnalle, ja sen kaarea koristava patsas nimettiin rauhan jumalattaren mukaan, jotta Berliinissä olisi aina rauha. Kun Napoleonin joukot kuitenkin marssivat 1814 paikalle ja miehittivät kaupungin, oli Berliinistä rauha kaukana. Patsas vietiin muiden Berliiniläisten arvotavaroiden joukossa Pariisiin, josta eräät Berliiniläiset myöhemmin sen jälleen löysivät, ja marssituttivat takaisin omalle paikalleen kaaren päälle, jolloin se nimettiin uudelleen voiton Jumalattaren mukaan, ja aukio nimettiin Pariisin Aukioksi, jotta Berliiniläisillä olisi aina voitto Pariisilaisten yllä, toisin sanoen voitto pariisilaisita.
Berliininmuuri -museo ja Checkpoint Charlie -museo: Nämä molemmat nähtävyydet ovat ennemminkin turistien rahastusta, kuin historialliselta arvoltaan merkityksellisiä kohteita - enemmän Berliinin muurista saa irti seikkaillessaan ympäri Berliiniä tarkkaillen maahan merkittyjä Berliininmuurin rajoja, ja satunnaisesti vielä pystyssä olevia muurin palasia. Checkpoint Charlie museokin on täysin uudelleen luotu, eikä paikalla ole mitään alkuperäisestä Checkpoint Charliesta - kulkuaukko, sitä vartiova jenkkisotilas, ja jopa kulkuväylälle johtava merkki ovat kaikki jäljennöksiä alkuperäisestä, ja hyvä jos jenkkisotilaaksi pukeutunut mies edes puhuu englantia. Jos jotakin, Checkpoint Charlie on ainakin alkuperäisellä kohdallaan, ja paikan ohi on hyvä kävellä, olihan se yksi merkittävimpiä paikkoja Berliinin muurin ollessa vielä pystyssä. Lisäksi pihalla on mukavasti katutaidetta näytillä, joita on hyvä ihastella, kunhan muistaa varoa paikalla seikkailevia taskuvarkaita.
Muistomerkin lomassa.
Holokaustin muistomerkki:
Kaikki tietävät miltä tämä paikka näyttää, eikä se kuvasta nähtynä ole vaikuttava. Jopa ensisilmäykseltä paikanpäälläkin merkki tuntuu hieman ontolta. Mutta kävellessään hetken aikaa muistomerkin lomassa sen todellisen luonteen pystyy vasta tuntemaan. Se, millaisen valaistuksen minä muistomerkissä koin, jätän kertomatta, koska muistomerkin luojan omin sanoin "merkille ei ole olemassa yhtä absoluuttista tulkintaa - kaikki kokevat sen omalla tavallaan. Sen sijaan, että minä kertoisin, mitä teos kuvastaa, käy sinä hetken aikaa kävelemässä sen lomassa, ja tule sinä kertomaan se minulle". Suosittelen kuitenkin kaikille Berliinissä vierailijoille, että varaavat lomastaan hetken aikaa käydäkseen muistomerkillä.
Oikealla puolella näkyvän valotolpan alla on Hitlerin
bunkkerihuone, jonne hän kuoli. Paikkaa ei kuitenkaan
ole mitenkään merkitty, jottei paikasta tulisi
natsien pyhiinvaelluspaikka.
Hitlerin kuolinpaikka:
On nykyisin autoparkki. Kyllä. Yhden tunnetuimman ihmiskuntaa vastaan rikkoneen rikollisen kuolinpaikka on nykyisin pelkkä autoparkki, ja kaikessa arkeudessaan niin tavallisen arkisen näköinen paikka, että on vaikea uskoa, että nykyisen autoparkin ja sen viereisten asuinrakennustan alla lepää edelleen Hitlerin joukkojen bunkkeri, jossa Hitler lopulta myrkytti itsensä ja vaimonsa, ja ampui itsensä kuollakseen kuin sotilas. Venäjän joukkojen tullessa paikalle bunkkeri yritettiin tuhota useaan eri otteeseen, mutta pomminkestäväksi rakennettua bunkkeria on huono lähteä pommeilla tasaamaan. Pommien pettäessä bunkkeri kuitenkin muurattiin umpeen, koska se oli mahdotonta siirtää pois paikalta, joten se lepää nykyisinkin kummittelevana muistona toisesta maailman sodasta - sitä ei näe päälle päin missään muodossa, mutta kaikki paikalla asuvat tietävät, missä se on - saavuttamattomissa, tuhoamattomissa, mutta kuitenkin olemassa.
Verovirasto:
Miksi verovirasto kuuluu nähtävyyksien listoille? Koska kyseinen paikka on natsiarkkitehtuurin tulos, joka toimi aikanaan Hitlerin joukkojen tukikohtana, ja myöhemmin Itäberliinin hallinnon tukikohtana. Tuntuu, että saksalaisten kyseenalaisella huumorilla oli tässäkin asiassa näppinsä pelissä, kun he päättivät kahden suuren pelottavan mahdin sorruttua tehdä talosta tukikohdan nykyisten berliiniläisten painajaisia aiheuttavalle toimielimelle, ja sijoittaa verovirastonsa rakennukseen.
Yksi East Side Galleryn tunnetuimmista teoksista.
Eastside Gallery:
Vain n. 500 metrin päässä hostellistamme sijaitsi Eastside Gallery, jäännökset Berliinin muurista, joka oli muutettu katutaide Galleriaksi. Kokonaispituudeksi Gallerialle tulee n. 1,3 km, ja se koostuu kokonaisuudessaan hieman yli sadasta taideteoksesta. Eastide Gallery on näyttävä, vaikkakin erikoinen osa historiallista Berliiniä, ja onkin aika "tuore" osa sen historiaa - Galleria kun luotiin vasta 1990. East Side Gallery on kuitenkin kansainvälinen vapauden muistomerkki, joten vaikka "katutaiteen katsominen" tuntuisikin merkityksettömältä, on ESG yksi maailman pisimpiaikaisista säilyneistä ulkotaidenäyttelyistä, ja ehdottomasti Berliinin vierailijan TO-DO -listalla.
Eläintarha:
Oma reissumme eläintarhaan oli yllätys itsellemmekin. Olimme viettäneen toisen päivämme Berliinissä kierrellen katsomassa suurimpia nähtävyyksiä, ja päätimme lauantaina ottaa hieman rennommin, ja mennä puistoon, jossa olimme nähneet jo junamatkallamme jonkin suuren enkeliteosternin. Kuitenkin oikealle juna-asemalle päästyämme huomasimme, että heti junasta ulos astuttuamme oli meitä vastassa suuri ZOO-kyltti. Vielä kun Berliinin oli vallannut loskasade, ja pakkanen, ei puistossa kävely enää tuntunutkaan lähellekään niin hyvältä vaihtoehdolta, ja Lauralta saamani kehut paikasta sementöivät päätöksemme, ja suuntasimmekin katsastamaan, millaisia kaveruksia paikalta löytyy. Lippu opiskelijoille oli 10€ ilman aquariumia, ja 15€ sen kanssa. Aikuisille, ja näiden kahden muodon väliinputoajille hinta olikin jo vähän kalliimpi, mutta kalliimmillaan liput olivat n. 28€ joten ei niinkään kallista. Vuoden aika kuitenkin hieman söi kokemusta, kun osa etelän eläimistä olivat luontaisesti sisällä, joten kaikkia eläimiä ei edes nähnyt, ja osa joutuivat majailemaan talven ajan kolkoissa sisätiloissa. Kuitenkin ne eläimet, jotka eivät kylmästä laittaneet pahakseen, näyttivät viihtyvän, ja eläimillä olikin paljon elintilaa - norpat jopa innostuivat näyttämään meille altaassaan pari temppua. Vaikka en itse hirveänä välitä siitä, että eläimiä on sullottu häkkiin ja näytölle, oli tämä eläintarha avara, ja mukavan oloinen eläimienkin kannalta, ja kiinnostava yleisesti, ja ihan varteen otettava matkakohde paikan päällä olijoille.
RAVINTOLAT:
Bagel, omnomnom.
Jos Berliinissä haluaa syödä saksalaisittain, ei edessä ole helppo tehtävä - Berliiniläisten (ja saksalaisten yleisestikin) asenne maataan kohtaan on, että maastaan ei olla ylpeä - kansainvälisyys on kauniimpaa. Berliinin ravintolakaduilta löytyy etnisiä ravintoloita vaikka kuinka paljon, mutta paikallista ruokaa valmistavia ravintoloita onkin hieman vaikemapi löytää. Etenkin, kuin viimeinkin jonkinlaisen paikallisen ravintolan löydettyään näiden erikoisuus on tavallisesti Wiener Schnitzel, eli meillä päin tavallisemmin tutuksi tullut Wienin leike. Joten jos haluaa kokea osan paikallista ruokakulttuuria, helpommalla pääsee, kun ostaa joltain pikaruokakojulta currywurstia, ja sen sijaan herkuttelee kansainvälisesti Berliinin ravintolakaduilla. Lounasaikaan kun pizzeriassa saattaa saada salaatin, pizzan, ruokajuoman ja kahvin kahdeksaan euroon, ja illalla Intilaista ja Sushia halpoihin menuhintoihin. Me kuitenkin päädyimme käymään ravintolakadulla Lounge-tyyppisessä paikallisessa ravintolassa, koska ruotsalaiset reissaajamme eivät olleet yhtä tuttuja Wienin leikkeen kanssa, kuin me suomalaiset, ja vaikka paikka oli selvästi kalliimpi, kuin kansainvälisen keittiön paikat, saimme kaikki annokset ja ruokajuomamme n. 18€, joka ei ollut paha, kun oma annokseni oli Barbeque-lautanen kuudella eri lihalla, ja ruokajuomana toimi 0,5l tuoppi tummaa saksalaista olutta. Wienerschnitzelin sai ravintoloista n. 13€ keskihinnalla, eikä se ollut kovin paljon kummoisempaa kuin suomalaisella ABC:llä, joten suosittelen ehdottomasti ennemminkin Wurst-vaihtoehdon hyödyntämistä.
YÖELÄMÄ:
Matrix:
Eastside on täynnä yöelämää, josta meille tutuimmaksi tuli Matrix. Seitsemästä tanssilattiasta koostuva baari oli täysin maanalla, ja paikassa oli viikonpäivän ja asiakasmäärän mukaan aina erit puolet auki. Kävimme paikanpäällä niin torstaina kuin perjantainakin, mutta tuntui, kun olisimme olleet eri klubilla - sisäänkäyntikin kun oli eri perjantaina. Musiikkina päälattialla soi sopiva sekoitus uusinta uutta, ja kaivattua vanhempaa tuotantoa, ja DJ soitti sopivan verran jokaista kappaletta, jolloin musiikki vaihtui hieman yli minuutin välein. Toisella lattialla soi enemmän Flow-henkistä bassojytkettä, ja kolmannella puolella uudempaa musiikkia, mutta enemmän hengailutarkoitukseen suunnattuna. Hinnat paikalla olivat kohdallaan, kun kallein shotti oli vain viittä euroa, ja kaljaakin sai kolmisen euron hinnalla. Meno tanssilattialla oli kuitenkin niin hyvä, että vasta kun jalkoja alkoi tanssimisesta pakottaa tajusi tanssineensa lähes kolmisen tuntia putkeen, ja kelloon vilkaistuaan tajuta, ettei paikallisilla ole valomerkkiä - usempana iltana kun havahtui siihen, että kello oli jo yli neljän. Keski-ikä paikallisilla tanssilattioilla kuitenkin on todella alhainen, ja joukkomme vanhimmat 25-vuotiaat vaikuttivat melkeinpä paikan vanhimmilta. Sisäänpääsy+narikka paikalle olivat yhteensä 7€, ja olikin yksi reissumme halvimmista baareista, ja omasta mielestäni, paras.
Watergate:
Watergate baari oli hieman erilainen kokemus - siinä, missä Matrix oli ollut parempi versio suomesta tutuksi tulleesta yöelämästä, oli Watergate jotain aivan muuta - kahteen kerrokseen levittäytynyt joenvarsiklubi kun otti sisään vain satunnaisen osan sisääntulijoista, ja jos pokea ei miellyttänyt seurueen puvustus, tai hänen mielestään paikalla oli liikaa miehiä, osoitti hän seurueelle etteivät he olleet tervetulleet. Kokeilimme ensimmäisen kerran sisälle paikalle perjantaina, mutta silloin seurueessa, jonka mukaan liittouduimme, sattui olemaan yksi alle 21-vuotias, joka oli baariin ikärajana, jolloin poke tyrmäsi koko seurueemme sisäänpääsyn. Kuitenkin lauantaina sisään päästyämme olin onnellinen, että vietimme perjantain Watergaten sijaan Matrixissa - Watergatessa kaikki musiikki oli enemmän Flow-tyyppistä bassojytkettä, ja kaikki paikallaolijat tanssivat täysin sen henkisesti. Ovella vastassa ollut "ei valokuvia" -kylttikin selittyi sillä, kun vessaan mennessään näki valkoisen jauheen vaihtavan omistajaa. Vaikka huumekulttuuri suurkaupunkien yöelämässä onkin aika tunnettu, en kuitenkaan arvannut, että se olisi noinkin selkeästi esillä. Kunhan paikalla muisti olla hyväksymättä juomia tuntemattomilta, ja pitää laukustaan huolta klubilla viihtyi ja siellä tulikin tanssittua aamuhämärään saakka. Hinta-laatu -suhteeltaan paikka kuitenkin oli paljon kivuliaampi kuin Matrix, kun sisään sai maksaa 15€, ja narikasta vielä 2€.
Berghain:
Berghain oli edullisempi ja hankammin sisäänpäästävä versio Watergatesta - tai ennemminkin toisin päin, eli Watergate oli kalliimpi, mutta helpommin sisäänpäästävä versio Berghainissa. Paikka kun on tilastoissa maailman 13. paras klubi tällä hetkellä, ja sisään pääseminen onkin jo sitten vaikeampi temppu. Paikalle mennessään ei saa olla liian fiinisti pukeutunut - kaikki villakangastakkiset käännytetään heti ovelta. Jonossa ei saa kuitenkaan liikaa erottua joukosta - portsarille ON puhuttava saksaa, ja vain kahden henen tai pienemmät ryhmät pääsevät sisään, joten meidänkin oli yritettävä ujuttautua pienimmissä porukoissa sisälle. Jonossa ei kannata jutella muille, tai mitenkään herättää huomiota. Vihdoinkin, jos sisälle pääsee, joutuu sisäänpääsyä varten maksamaan 12€ ja narikasta muutaman euron lisää. Ja paikalla on sama kielto voimassa, kuin Watergatella, ja vieläpä samasta syystä - toisin kuin Watergatella, Berghainiin ei täytynyt edes odottaa pääsevänsä sisään ennen kuin ensimmäiset pillerinpyörittäjät yrittivät päästä tekemään kauppaa. Tämäkään ei ole kuitenkaan ongelma, kunhan muistaa, ettei Berliinissä kannata missään vaiheessa liikkua yksin. Perjantaina kokeilimme sisään Berghainiin kolmessa tiimissä - ensimmäisenä sisään yrittivät Joni ja Sjoerd, hieman heidän jälkeensä jonossa olivat Andreas ja Cecilia, ja viimeisenä minä ja Vili. Joni ja Sjoerd käännytettiin heti ovelta, ennen kuin Sjoerd ehti edes koettaa saksan puhumista pokeille, mutta Andreas ja Cecilia, jotka olivat jonossa heti heidän perässään, eivät viitsineet livahtaa jonosta pois, varsinkin, kun poke antoi ymmärtää, että he pääsevät sisään. Minä ja Vili kuitenkin poistuimme jonosta heti poikien pompattua, ja niin jakauduimme kahteen eri tiimiin - team Matrix ja team Berghain. Molemmilla joukoilla oli hyvä ilta, ja Cessi tulikin kämpille vasta seitsemän aikaan aamulla - Berghainissa kun vedetään aamun alkaessa sarastaan verhot alas, jotta klubeilijoita ei häiritsisi uuden auringon nousu, ja paikka onkin putkeen 48 tuntia auki. Cecilia ja Andreas molemmat kehuivat paikan, mutta itselläni jäi heidän kuvailuistaan sellainen fiilis, ettei Beghain ollut minun maulleni sopiva paikka, joten en mennyt enää edes myöhemmin koettamaan josko pääsisin sisään. Toisaalta hieman harmittaa, etten kokeillut, olisihan se ollut hienoa sanoa käyneensä maailman 13. parhaassa klubissa. Joten, jos olet maisemissa, ja jaksat jonottaa, etkä ole pukeutunut liian fiinisti ja puhut saksaa, niin ole hyvä ja käy kaikin mokomin koettamassa!
Berliini on kaiken kaikkiaan kiinnostava ja kaunis kaupunki: se on outo sekoitus uutta ja vanhaa, kun pommituksesta selvinneiden rakennusten keskelle on rakennettu uutta, vanhoja entisöity, ja yhä uudempaa ja modernimpaa rakennusta nousee jatkuvasti vanhojen raatojen joukkoon/tilalle. Berliini onkin vastakohtien kaupunki, jonka makuun pääsee vasta, kun paikan päällä itse on. Suosittelen ehdottomasti kaikille. Reissuista on kuitenkin hyvä varata itselleen hieman palautumisaikaa, kun unisaldoksi kolmelta yöltä tuli n. 10h, jonka johdosta nukuinkin sitten sunnuntai-maanantai välisenä yönä n. 14,5h putkeen. Mutta kyllä uni maittoi!
Brittiläinen berliiniläisemme Rob.
Jos Berliiniin menee, kannattaa ottaa rohkeasti osaa "ilmaiselle" kaupunkiesittelylle. Esittelijät ovat Berliinille tavanomaisia opiskelijataiteilijasieluja, jotka saavat palkkansa sen mukaan, miten hyvin asiakkaat kierroksen lopussa päättävät antaa hänelle tippiä. Vaikka olimme paikalla vain puolikierrosta, koska loppupään matkakohteet olivat meille jo aiemmalta päivältä tuttuja, tuli meillä lähes huono mieli kun emme saaneet käteistä riittävästi kasaan tipataksemme hänelle enempää kuin 5€ per henkilö. Vaikka ryhmämme muodostui suurimmassa osin opiskelijoista ja muusta nuorisosta, oli mukana myös vanhempaakin kiertelijää, joten vaikket olisikaan enää opsikelijaiässä, suosittelen ehdottomasti tätä tutustumiskierrosta.
JENNA-EDITION! Käytiin Saksassa Berliinissä, neljä päivää, kolme yötä. Joka ilta klubeiltiin, oli huikeat, mutta erilaiset klubit. Ruoka oli hyvää, mutta oli hankala löytää saksalaista raflaa, kaikki oli jotain kiinalaista, intialaista, japanilaista etc. Eläintarha oli huikea. Yhteensä tuli nukuttua vaan joku 10h reissussa, koska paikallisilla ei ole valomerkkejä baareissa. Historiallisestikin tosi kiinnostava paikka.
Ja kuvia:
Berliner Mauer.
Reippaina kävellen hostellille Berliinin muurin jäännöksiä seuraillen.
ESG-taidetta
ESG -taidetta.
ESG-taidetta
ESG.
Berliinin kallein hotelli. Sisäänkäynnin yläpuolella hotellin
kallein huone, jossa on yöpynyt mm. Charlie Chaplin,
Einstein, ja Michael Jackson. Kyseisen huoneen parveke onkin tunnettu
Michael Jakcsonin vauvan roikuttamisesta.
Ei ihan riittänyt ostosreissubudjetti tähän kaunokaiseen.
Loistava hostelli, heikko englanti.
Berliinissä oli grafitteja kaikkialla - jopa junissa.
Salaatti+pizza+ruokajuoma+kahvi 8€. Not bad.
Berliinin pääasema
Viimeinen näkymä ennen kuin juna lähti Alankomaiden suuntaan.
